rotu, sukupuoli: suomenhevonen, tamma
syntymäaika: 31. tammikuuta 2016 (4v)
väri, säkäkorkeus: vaaleanruunikko, 154cm
rekisterinumero: VH16-018-0573
painotuslaji ja tasot: kenttähebo, CIC1; 110cm, helppo A
kasvattaja, omistaja: Susiraja, VRL-11124
päiväkirja, hoito-ohjeet, kotitalli

saavutukset:
20.3.2016 suomenhevostammojen kantakirja, KTK-II
20.3.2016 suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus, SV-II
30.5.2015 estevarsojen laatuarvostelu, EV-II
keväällä 2016 kouluvarsojen ja -nuorten laatuarvosteluun

Saanko mä olla aivan sataprosenttisen rehellinen? Mä en nimittäin oo koskaan oikein hiffannut kenttähevosia. Enkä varmaan koskaan tuu kunnolla pääsemään yli siitä, että minä, koulutuuppariestemörköravihullu, hommasin ensimmäisen hevosen ja se sitten sattu olemaan aivan vieraasta kastista. Ja ensimmäisenä kun luin tamman tulevan koulutuslinjauksen, voin vannoa että pääsi muutama hyihyi suusta. Mut silti mulla seisoo nyt anopin painajainen tallissa, hellin tammaa joka päivä ja rakastan enemmän ku laki sallii.

Mä en olis edes kavahtanut Anopinkauhun myynti-ilmotukseen, mutta satuin viettämään viikonloppua papan ja mamman luona Pohjois-Pohjanmaalla, ja pappa oli nettiä selatessaan törmännyt tamman myynti-ilmotukseen. 'Näyttää ihan meidän Nerolta, vois ihan sen takia käydä kattomassa tota', pappa tokas mulle ja kerto, että Susiraja oli itseasiassa vaan kivenheiton päässä näiden kodista. Nyt mä olen onnellinen, että mut istutettiin punaseen fordiin ja raahattiin jonnekkin hemmetin korpeen. Pappa oli sopinut Lissun ja narrin kanssa, että me käydään vaan ihastelemassa tammaa, ja näin me sitten päädyttiin lumiselle tallipihalle, näyttämään eksyneiltä ja miettimään, minne tästä pitäis mennä. Onneks tallinväki tuli meitä jo hetken päästä vastaan, ja meidät ohjattiin sisälle talliin. Ja rakkautta ensisilmäyksellä, mun edessä käytävällä seiso paikallaan jöpöttävä, ihan helevetin kaunis tamma.

Mähän oon kuustoista, hevosia oon harrastanu jo pienest pitäen ja oon kyllä haaveillu omasta hevosesta; isosisko muutti vuos sitten perheineen maaseudulle ja pihapiirissä sattu olemaan kolmen hevosen talli. Tän jälkeen me ollaan perheen kanssa hiljasesti mietitty, että josko jonkun hevosen hommais mullekkin, isosisko kun oli heti muutettuaan roudannu talliin jonkun ex-ravuriruunan. Pappa oli heti tyrkyttämässä tätä Nero-kakkosta mulle, ja tiedätteks, en mä vaan voinu vastustaa kun mulle tarjottiin mahollisuutta päästä tamman selkään. Ja siinä kun mä sitten istuin ruunikon neidin satulassa, mä vaan ajattelin, että joskus kohtalo ja omat mielihalut saattaa tehä kepposia. Ja mihin sotkuihin mä vielä tamman kanssa ajautuisinkaan, kenttätaustan ja luonnekuvailuiden mukaan on odotettavissa jotain järkyttävän vauhdikasta ja voimakasta.

Nero Kakkonen, Nöpö, Naminamupala, Nenna .. Me ei koskaan päästy sopuun hevosen lempinimestä. Anopinkauhu on kuitenkin kaikissa hoitopäiväkirjoissa ja ruokabokseissa Nero, papan entisen työhevostamman mukaan, joten sillä nimellä mä voin sitä nytkin puhutella. Vaikka joku Nipotan-Minkä-Ehdin olis varmaan kans ihan sopiva ruunikolle, ainakin joissain tilanteissa.

Nero on mitä mahtavin, jos sen touhuja saa seurata piilokameran kautta. Lähemmäs sä kyllä uskaltaisit myös, mutta ehkä sun hermot ei kestäs sitä, että neiti on ihan kauhian pikkutarkka ja jääräpäinen. Kuolaimet pitää olla lämmitettynä ja ruokaan ei kosketa, jos sitä ei oo kosteutettu, puhumattakaan siitä että jos Naminamulla on vähänki huonompi päivä, työnteolle on pakko pistää vastaan. Eikä meidän tie ei oo ollu aina yhtä simppeli ku missä tilanteessa me nyt ollaan, ihan alkuaikoina meillä ei ollu minkäänlaista luottamussuhdetta toisiimme. Vaikka Nero kulki mun alla ihan nätisti ja totteli kun sitä huvitti, en saanu tuntumaa hevoseen. Se oli perusjumputusta, mut mä tiesin et jos me meinattiin elää elämä yhdessä, piti olla jotain jota koskettaa. Jotain missä se tuntuu kun mä nykäsen suupielestä, jotai missä se tuntuu kun tamma suoriutuu edelliskertaa paremmin kouluradalta.
Siihen meni kauan että meillä alko pelaamaan kemiat yhteen. Hitaasti mut varmasti me kasvatettiin luottamusta, Nero ei pannu vastaan ja se ei luovuttanu heti kun se epäonnistu, tai kun mä tein jotain hölmöä. Meillä oli tavallaan yhteinen palo päästä loppuun asti kuivin kavioin, siinä se luottamus kehitty. Ja Neron pitääkin luottaa ihmiseen totaalisesti, jos sen kanssa aikoo jotain tehdä. Tyttö osaa nimittäin olla niin tammamainen, että ei mitään rajaa.

Selkäänhän Nero ei mielellään ottais sua. Sun on pakko tiuskasta sille pari valittua sanaa, jotta se ei steppailis edestakas (edestakas suudellaan, hehe robiner level 1000). Kaunis hammaskalusto saattaa tarrata puseronhihasta kiinni kun sä kosket satulavyöhön, ja se pitääkin kiristää ylhäältäkäsin; muuten siitä hommasta ei tuu mitään.
Nero on ratsuna aikasen vaativa; se antaa kyllä muutamat virhelyönnit anteeks, koska se pyrkii täydelliseen, mut jos selkään heitetään alottelija jolla ei oo mitään hajua, paljon pitää potkii pohkeella ja mihin kohti, voidaan olla varmoi että perä lentää ja komeasti. Tamma tuntee arvonsa isänsä lailla, ja tietää kyllä minkä tasonen heppailija selässä kuuluu olla. Ja huonot päiväthän on sitten luku erikseen; sillon painetaan kuolaimelle, väistellään pohjetta ja juostaan pää viidentenä kaviona kun pitäis mennä rauhallista ravia. Huonoinakin päivinä, kuten jokasena muunakin, Neroon kuitenkin puree kunnon alkulämmittelyt. Suomenputen voimat ja vauhdit pitää säätää omille kohilleen ja pomon paikasta aina välillä muistutella. Ja kun nää hommat on oman komennon alla, Nerosta kuoriutuu ihan kiva ratsastettava, loppujen lopuks. Ainakin sillä on tasaset askeleet, joita on sikahelppo myötäillä.

Kouluratsastukseen Nerolla on just sopivaa nirppamaisuutta ja täydellisyydenhakuisuutta. Tamman kanssa on miellyttävä työskennellä sileällä, koska sen päämääränä on virheettömät suoritukset ja kova yrittäminen näkyykin hevosesta mailien päähän. Nepe on tasoltaan noin helppo A ja sen vahvuuksiin kuuluvat erityisesti väistöt ja vastalaukka - vaikka tammalla onkin aina hieman ongelmia nostaa laukkaa maltillisessa vauhdissa, kun sen saa sen nostamaan, on neiti erittäin taitava.

Esteratsastukseen tarvitaan kokenut ratsastaja, riittävästi pidätteitä ja kyky ohjata suinpäin sinkoilevaa Neroa esteeltä toiselle. Eli suomeksi sanottuna, tuo kuumuu aikalailla eikä tosiaankaan sovi aloittelijoiden esteratsuksi. Ruunikon saa kyllä kuriin selkeillä ja riittävän jämerillä merkeillä, mutta silti täytyy olla aina varuillaan - jos unohdut hetkeksikään haaveilemaan esteradalla Neron satulassa, löydät itsesi mitä luultavammin joko kentän toiselta puolelta tai esteiden välistä maasta. Mutta huolimatta kaahaamisesta ja vaarallisuudesta, tamma on oiva estehevonen. Se ei pudota, se hyppää juuri oikeasta paikasta ja ylittää esteen kuin esteenkin, oli sen ulkonäkö sitten miten kauhea tahansa.

Kenttähevosena tamma on perinyt ominaisuuksiaan äidiltään Lellulta. Nero on luotettava maastohyppyri, joka käy kyllä ylikierroksilla mutta hyppää täydellisesti, eikä edes hipoen rimoja. Nepetys rakastaa maastohyppelöitä eikä jää arvoitteluks mikä sen painoituslaji on - kyllä se kenttäradalle on luotu.

Nero on sellainen normaali pullaponi, mitä tulee ruokaan. Se rakastaa ruokaa. Voi vaan kuvitella millaiseen kuntoon tamma pääsisi ilman liikutusta ja avoimin kauralaarein. Sen vuoksi se onkin ratsutettu hevonen ... Talutus onnistuu talvisin erinomaisesti, koska nurmi ei kuki ja houkuttele neiti sievästä repimään joka nurmimättäälle. Mutta auta armias kun Neps näkee ensimmäisen voikukkarykelmän.

Hoitotoimenpiteet riippuvat ihan päivästä. Joskus Nerosta on ihana olla hellittävänä ja harjailtavana, toisinaan tamma saattaa näytellä melkein valkaistuja hampaitaan minuutin välein kun yrität lähestyä sitä satulan kanssa. Kuten jo alussa mainittiin, kuolaimien täytyy olla aina lämmitettynä ja satulavyö pehmustettu.



s. 19.03.2016, r. Kosiomatkalainen (i. Runon Pessinteri), om. VRL-11124

i. VIR MVA Ch Marrasmieli KTK-II
rautias kenttäponski, 169cm
ii. Marrashovi iii. Marraskaski
iie. Verikreivitär
ie. Tuskantuuli iei. Ismarko
iee. Halunroihu
e. Leskenlempi KRJ-II
prn koulu- ja kenttäkone, 152cm
ei. Lemmentyö eii. Lemmentaika
eie. Kaihonkatsanto
ee. Sulhonsurma eei. Myrkkykeiso
eee. Miestennielijä

ei. Lemmentyö oli raskaammanpuoleinen nallekarhu, hevonen, jota ei voinut olla rakastamatta. 153cm korkea, vaaleanrautias tähtipää sai varsanäyttelyistä kolmosta ja kaksmiinusta, laatuarvostelukarsinnoissa ori oli keskikastia, joskin liikkeistä tuli kehuja (hyvä yliastunta, suorat ja elastiset, hyvä työntö takaa). Lauhkea, nöyrä, yhteistyöhaluinen ja yritteliäs hevonen oli ruunamainen tossukka, joka kisaamisen ohella teki tuntiratsun ja kärryhevosen hommia. Koulupuolella Lemmentyö kisasi he A -radoilla 60+% tuloksin, parista va B -startista tuli 53-55%. Esteitä ori kisasi lainakuskin kanssa metriin asti erinomaisella menestyksellä (voitto tai sijoitus lähes joka startista), samaten kenttää helpoimmissa luokissa keräten hyviä ratoja ja joitakin sijoituksia. Hyppytyyli ja liikkeet olivat loistavat, rakenteessa oli vikansa; kelvolliset tyypit ja leimat, raskaahko, vahva kaareva kaula, korkea säkä, lyhyehkö selkä, loiva lapa, jyrkähkö lautanen, sapelihakuiset etuset, hyväasentoiset takaset, pystyhköt vuohiset. KTK-II -palkittu ori sai hyvät pisteet käyttökokeestaan sekä paljon kehuja luonteestaan, vaikka herkkyyttä ja reaktiivisuutta kaivattiin etenkin esteillä enemmän.
Periyttäjänä Lemmentyö on ollut huono; valtaosa sen jälkeläisistä on niin totaalisen pehmeitä lapasia, ettei niiden mahdollista osaamista saa edes kaivettua esille. Lemmentyöläiset ovat harraste(puska)hevosia, harvat kilpailevat kisaavat pikkuluokissa. Liiankin lauhkean luonteen mukana tuli usein hieman raskaahko, vaikkakin korrekti rakenne. Lemmentyö lopetettiin 19-vuotiaana sen loukkaannuttua tarhassaan.

eii. Lemmentaika, suurimerkkinen punarautias, aloitti uransa ravurina. 153-senttisellä orillaan oli takanaan rautainen ravisuku, vaikka emänsä oli tehnyt myös ratsun hommia ja suomenhevosten koulumestaruuden voittaneen orijälkeläisen. Lemmentaian vauhti ei riittänyt radoille, joten uudelleenkoulutus ja ratsun hommat odottivat. Ryhdikäs, hyvätyyppinen ja -leimainen raudikko oli vaikuttava näky kaikkine vikoineenkin; pitkä leveähkö kaareva kaula, korkeahko lyhyt säkä, pyöreä sopusuhtainen runko, loiva lapa, pitkä jyrkähkö lautanen, etuset sapelihakuiset, kintereet käyrähköt. Lemmentaika kisasi aikanaan vaB/100cm radoilla hyvällä menestyksellä, jalkoihin tuli vasta korkealla iällä rasitusmuutoksia kovasta kisatahdista huolimatta. Raudikolla oli väljät, joustavat liikkeet, joissa oli hyvä tahti ja yliastunta. Ravi oli Lemmentaian paras askellaji, ja lisätty ravi oli hevosen bravuuri. Hyppytekniikka oli kelvollinen, ponnistuspaikat tuppasivat olemaan askelta liian kaukana esteestä. Lemmentaian KTK-III nousi KTK-II:ksi kisatulosten perusteella. Ori oli rehti, reipas työmyyrä ja "kaikki käy" -kaveri, käsitellessä lapanen ja ratsuna sopivan säpäkkä, joskin hieman vahva suustaan.
Lemmentaika oli valitettavan huono tiinehdyttäjä, eikä ori kisanäytöistään huolimatta kiinnostanut kovin suurta tammanomistajajoukkoa. Pääosa orin jälkeläisistä on mukavia, osaavia ja korrektirunkoisia harrasteratsuja, vai kuusi on kilpaillut aktiivisesti. Ori periytti vahvasti liikkeitään ja kapasiteettia kouluradoille. Nykyään Lemmentaika on oloneuvoksena kotitallillaan Seinäjoella.

eie. Kaihonkatsanto (151-senttinen tähtipäinen rautias) ei ollut rakenteellisesti kummoinen; kelvolliset tyypit ja leimat, hyvä kaula, korkea säkä, lyhyt selkä, pystyhköt lavat, jyrkkä lautanen, pitkiä, pystyhköjä vuohisia lukuun ottamatta hyväasentoiset jalat. Liikkeiltään ja hyppytekniikaltaan raudikko oli keskikastia, kaikin puolin tavanomainen tapaus ilman isoja vikoja tai wow-fiilistä. Varsanäyttelyistä tuli järjestään kolmospalkintoa, laatuarvosteluissa tamma oli massaan hukkuvaa keskitasoa. Koulupuolella Kaihonkatsanto oli helppo B -peli, esteillä taas mentiin 110cm ratoja vaivatta, yksittäisenä Kaihonkatsanto ylitti 130cm pystyjä. Hevosen vahvuus oli sen luonteessa ja työmotivaatiossa, Kaihonkatsantoa nöyrempää ja yritteliäämpää hevosta sai hakea. Käsitellessä lauhkea, umpikiltti perhehevonen oli ratsuna aina parhaansa tekevä, sopivan herkkä ja reaktiivinen sekä eteenpäinpyrkivä ratsu, joka lähti aina mielellään töihin. Tamma kisasi aktiivisesti koulua seuratasolla ja esteitä aluetasolla saaden ruusukkeen silloin tällöin, useammin esteiltä. Esteillä sijoitus jäi yleensä kiinni ajasta, Kaihonkatsanto hyppäsi hyvällä ilmavaralla jalkojaan varoen, joten pudotuksia tuli harvoin. Ratsastettavuudella kantakirjaan hyväksytty raudikko teki neljä varsaa, kaikki tammaa itseään parempirakenteisten orien kanssa. Varsat perivät emänsä erinomaisen luonteen ja työmoraalin sekä hyppykapasiteetin, osa myös emänsä lyhyen selän. Kaihonkatsannon varsat ovat pärjänneet hyvin kilparadoilla (este- ja kenttäkisoissa) ja ihastuttaneet harrasteratsuina.

ee. Sulhonsurma, rautias, 152-senttinen kenttätamma, oli ikäluokkansa lahjakkaimpia nuoria niin este- kuin koulupuolelle. Tamma oli tullut vahvasti vanhempiinsa; erittäin hyvät tyypit ja leimat, pitkä niska, kevyt kaareva kaula, kevyt sopusuhtainen, pyöreä runko, hyvät lavat ja lautaset, etuset sapelissa, lievästi käyrät kintereet. Jalkojen virheasennot eivät kuitenkaan koskaan haitanneet käyttöä, ja Sulhonsurma oli muutenkin terve kuin pukki. Laatuarvosteluissa ja nuorten luokissa loistanut tamma voitti kertaalleen suomenhevosten kenttämestaruuden ja sijoittui useampana vuonna. Raudikolla oli erittäin hyvät, irtonaiset ja eteenpäinpyrkivät liikkeet, joiden tahti ja yliastunta miellyttivät niin koulutuomareita kuin ktk-lautakuntaa. Tammalla oli isänsä hyvä hyppytekniikka ja kapasiteettia 110cm luokkiin. Rohkea, reipas ja hieman kuumuva hevonen oli ehdottoman nöyrä, työhönsä keskittyvä ratsu, joka kuumumisestaan huolimatta keskittyi ratsastajaansa pyrkien aina tekemään parhaansa. Sulhonsurman kanssa toimiminen oli ilo, hevonen oli suhteellisen helppo ja kaikin puolin miellyttävä tapaus, jonka työmotivaatio (etenkin esteillä) oli omaa luokkaansa.
KTK-I –kirjatulla tammalla on viisi jälkeläistä, joiden taso vaihtelee suuresti. Lupsakampien orien kanssa Sulhonsurma teki turhankin hyväluontoisia hevosia, joista jäi puuttumaan terävyyttä ja suorituskykyä (suvusta huolimatta). Säpäkämpien orien kanssa jälkeläisistä tuli kunnon kilparatsuja kenttäradoille. Tamma periytti vahvasti hyviä liikkeitään ja hyppytekniikkaansa sekä hyvää rakennetta, ilman jalkojensa virheasentoja. Sulhonsurma lopetettiin 24-vuotiaana ähkykierteen vuoksi.

eei. Myrkkykeiso oli upea allround-ori, jonka kantakirjalausuntoa rumensivat kaksi kutosta jalkojen asennoista ja kavioista. 153cm korkuinen kulomusta suorittajaori oli kuitenkin terve kuin pukki, eikä sen jaloissa koskaan ollut terveydellistä sanomista. Ori oli kolmi- ja nelivuotiaana kuuden lahjakkaimman estehevosen joukossa, kouluratsastukseen sen liike oli hieman vaatimatonta tahdikkuudesta ja hyvästä yliastunnasta huolimatta. Ori oli kuusivuotiaana kasvattajakilpailun toinen estepuolella, ja myöhemmin ori kisasi 100-110cm esteitä sekä jonkin verran kenttää (harraste) ja koulua (he B-A), kaikkea tasaisin tuloksin ja aika ajoin ruusukkeita saaden. Myrkkykeisolla oli erittäin hyvät tyypit, sopusuhtainen kevyt pyöreä, sopivan syvä runko, pitkä niska, kaareva kaula, hyvä säkä, loivat lavat. Etuset olivat sapelissa, takasissa käyrät kintereet, vuohiset olivat pystyt. Ori kuitenkin suoritti hyvällä liikemekaniikalla ja hyppytekniikalla. Luonteeltaan hevonen oli nöyrä, palveleva ja reipas, sillä oli hyvä eteenpäinpyrkimys, sopivasti rohkeutta ja herkkyyttä. Käsiteltäessä Myrkkykeiso oli kuitenkin lauhkea ja sopi lastenkin käsiin.
KTK-II –palkitulla orilla on 67 jälkeläistä, joita parikymmentä kisaa esteitä ja/tai kenttää hyvällä menestyksellä. Ori periytti itseään vahvasti kaikin puolin; sen varsat ovat jalka-asentoja lukuun ottamatta hyvärakenteisia, hyväluontoisia kilpa- ja suoritushevosia. Nykyään Myrkkykeiso elelee oloneuvoksena kotitallillaan osallistuen vain harvakseltaan oriparaateihin.

eee. Miestennielijä oli ravurivanhemmistaan huolimatta erinomainen kenttähevonen, jonka rakennekin soveltui ratsun hommiin erinomaisesti. Tammalla oli hyvät rotu- ja sukupuolileimat, pyöreä syvä runko, leveä, hyvin asettunut kaareva kaula, jyrkähkö lapa, hyvä selkälinja ja lautanen, kuivat, melko hyväasentoiset jalat. 155-senttinen, vaaleanpunarautias tamma oli varsin ihastuttava näky ilmeikkään päänsä ja runsaiden jouhiensa ansiosta. Liikkeiltään hevonen oli priimaa, joka askellajissa oli tarmokkuutta ja irtonaisuutta, yliastunta oli hyvä ja liike lähti hyvin takaa. Hyppytekniikka jätti toivomisen varaa, mutta niin vain Miestennielijältä sujuivat metrin esteradat. Hieman kovapäisenä, kuumuvana hevosena Miestennielijä ei ollut helpoin ratsastaa, sillä tammassa oli enemmän imua esteille kuin malttia kuunnella ratsastajaa. Hevonen vaati jämäkän ratsastajan, joka uskalsi tarpeen vaatiessa muistuttaa rumastikin, kuka määrää. Käsiteltäessä Miestennielijä oli lauhkeampi, vaikka heittäytyikin onnellisen kuuroksi kutsuille jos sattui pääsemään karkuun tahrastaan. KTK-II –palkittu raudikko kisasi esteitä ja kenttää hyvällä menestyksellä Keski- ja Etelä-Suomessa.
Tammalle käytettiin rohkeasti erilaisia (painotus, rakenne..) suorittajaoreja, minkä vuoksi Miestennielijän kuusi varsaa ovat keskenään melko erilaisia. Tamma periytti vahvasti kapasiteettia ja komeita liikkeitään, rakennetta ja luonnetta vaihtelevasti. Kaikki Miestennielijän varsat ovat ratsukantakirjassa, ja tamma onkin jälkeläisvalio. Hevonen kuoli 26-vuotiaana.

© kasvattaja



Kouluratsastusjaoksen alaiset, 11
01.03.2016 - Paikka - Helppo C - 4/32
11.03.2016 - Paikka - Helppo A - 4/40
11.03.2016 - Paikka - Helppo A - 2/40
14.03.2016 - Paikka - Helppo A - 1/40
15.03.2016 - Paikka - Helppo A - 3/40
17.03.2016 - Paikka - Helppo A - 2/30
18.03.2016 - Paikka - Helppo A - 1/30
20.03.2016 - Paikka - Helppo A - 3/30
21.03.2016 - Paikka - Helppo A - 3/30
22.03.2016 - Paikka - Helppo A - 2/30
23.03.2016 - Paikka - Helppo A - 3/30
Esteratsastusjaoksen alaiset, 16
10.03.2016 - Paikka - 110cm - 1/30
11.03.2016 - Paikka - 110cm - 5/30
11.03.2016 - Paikka - 100cm - 1/30
13.03.2016 - Paikka - 100cm - 2/30
14.03.2016 - Paikka - 110cm - 3/30
15.03.2016 - Paikka - 110cm - 3/30
15.03.2016 - Paikka - 100cm - 1/40
18.03.2016 - Paikka - 110cm - 2/30
20.03.2016 - Paikka - 100cm - 4/40
24.03.2016 - Paikka - 110cm - 3/30
27.03.2016 - Paikka - 110cm - 3/30
28.03.2016 - Paikka - 110cm - 4/30
28.03.2016 - Paikka - 110cm - 3/30
23.06.2016 - Paikka - 110cm - 5/35
24.06.2016 - Paikka - 110cm - 5/35
26.06.2016 - Paikka - 110cm - 5/35
Kenttäratsastusjaoksen alaiset, 8
15.03.2016 - Paikka - CIC1 - 3/40
16.03.2016 - Paikka - CIC1 - 4/30
19.03.2016 - Paikka - CIC1 - 5/40
21.03.2016 - Paikka - CIC1 - 2/30
22.03.2016 - Paikka - CIC1 - 3/30
02.04.2016 - Paikka - CIC1 - 1/40
04.04.2016 - Paikka - CIC1 - 5/40
05.04.2016 - Paikka - CIC1 - 4/40
näyttelytulokset
27.03.2016 - Yaryna - hevostammat - irtoSERT (pt. Siiri K)

Anopinkauhu tulee kilpailemaan perinteisesti sijansa täyteen, ja siinä sivussa kasvattaa pottia tarinahevoselle hieman realistisemmalla tavalla, porrastetusti. Jokaisesta porrastetuissa kilpaillusta kilpailusta kirjoitetaan pieni kommentti. Anopinkauhu aloittaa kilpailu-uransa kesällä 2016.
nopeus ja kestävyys: 0.00
hyppykapasteetti ja rohkeus: 0.00
kuuliaisuus ja luonne: 0.00
tahti ja irtonaisuus: 0.00
kouluratsastuksessa tasolla 0, pistein 0.00
esteratsastuksessa tasolla 0, pistein 0.00
kenttäratsastuksessa tasolla 0, pistein 0.00

27.05.2016 koulukisat Hukkapurossa
- helppo A, seurataso, 0/00
ttarinattarinattarinattarinattarinattarin

27.05.2016 koulukisat Hukkapurossa
- helppo A, seurataso, 0/00
ttarinattarinattarinattarinattarinattarina



28. helmikuuta 2016, estevalmennus Harmittomassa, kirjoittajana Minja.E

Kyllä sai muutamaan otteeseen tuijotella tätä ratsukkoa, kun ne alkuverkat aloitti. Josefina oli jo etukäteen ilmoittanut tämän olevan Anopinkauhu -nimiselle ratsulleen ensimmäinen valmennus ja meno kieltämättä oli sen näköistä. Tammalla tuntui just tänään olevan hemmetin moinen kiukkupäivä (tai eipä tuosta osannut sanoa vaikka se olisi normaalistikin tuollainen) ja Josefina joutui ihan toden teolla taistelemaan saadakseen tahtonsa läpi. Silloin tällöin myös kirosanat tuppasi lentämään, jolloin nainen sai pitkiä ja hieman huvittuneita katseita kanssaharrastajilta. Kylläpä siis odotin vaan innolla, muuttuuko valmennus katastrofiksi vai selviääkö kaikki hengissä. Hyvin siinä kuitenkin loppuviimein kävi. Kaikkien onneksi tamma on kenttäpainotteinen, joten erikoisesteistä se ei hätkähtänyt ja sujui ne lähestymisetkin ilman sen suurempia ongelmia, vaikka aina välillä Josefina sai käydä melkoista tahtojen taistelua siitä, miten kovaa sinne esteelle mennään.

Loppuvalmennuksesta ei olisi kyllä osannut mennä sanomaan, onko ratsukko ensikertaa valmennuksessa vai ei. Ratsukko suoriutui koitoksesta ihan mallikkaasti, eikä työskentelystä sen suurempia epäkohtia löytynyt – vaikka silloin tällöin saikin muistuttaa pidätteistä. Ei voi muuta kuin kehua kuinka hyvin meni! Anopinkauhu kun osoittautui nimensä veroiseksi kaveriksi ja silti ratsastaja onnistui pitämään sen kuta kuinkin kurissa ja herran nuhteessa.